Hongkong

Hongkongiin saavuttaessa vastassa oli mieletön kuumuus. Täällä on nyt kesän kuumin aika, mikä tarkoittaa kolmeakymmentä astetta yölläkin. Oikeastaan kuumuus ei ole kaikkein pahinta, vaan siihen yhdistyvä korkea ilmankosteus, mikä tekee ulkona olemisesta saunaelämyksen. Ja kun sitä pitää kestää 24/7, niin olo on aika zombiemainen.

Lentokentältä meni hetken ennen kuin selvitettiin miten päästään keskustaan. Täällä opasteet ja tekstit ovat pääosin kiinaksi ja paikallisten englannin taito on aika onneton. Aika siis kuluu yllättävän paljon yrittäessä selvittää miten päästään seuraavaan kohteeseen. Kun viimein pääsimme hostellimme edustalle, niin hostellimme isäntä oli meitä vastassa. Aika mielenkiintoinen juttu, koska hän oli laittanut kolme kertaa sähköpostilla ilmoituksen, että hän ei ole missään nimessä vastassa meitä, ja jos joku väittää olevansa vastassa meitä, niin hän on huijari ja viemässä meitä laittomaan hostelliin. Osoite oli kuitenkin oikea ja isännällämme oli minun nimi tiedossa, niin pakko häntä oli seurata. Oikeaan hostelliin päädyimme, joten loppujen lopuksi ei hätää. Hostellihuoneessamme oli käytössä jääkaappi, tv, ilmastointi ja langaton netti. Ne olivatkin he parhaimmat puolet huoneesta. Olihan huone ihan siisti ja desinfioitu (kerran päivässä siivous ja puhtaat vuodevaatteet), mutta hongkong tyyliin huoneeseen mahtuu huonekalut eikä mitään muuta. Eli aika ankean oloinen, mutta se olikin tarkoitettu pääosin vain nukkumista varten.

Katunäkymää Kowloonissa

Ensimmäisenä päivänä lähdin Tuomaksen kanssa käymään Ocean Parkissa. Ocean Parkissa oli mahdollisuus nähdä aasialaisia eläimiä, kuten panda, ja käydä huvipuistolaitteissa. Valitettavasti viikonloppuna laitteisiin oli tunnin jonotus, mutta ehdimme sentään käymään yhdessä vuoristoradassa. Ocean Parkin jälkeen otimme raitiovaunun Mt. Peakille, josta oli 360 asteiset näkymät Hong Kongin keskustaan. Mt. Peakista on tehty kunnon turistikohde, joka on täynnä kauppoja, ravintoloita ja löytyy sieltä jopa Madame Tussaudin vahamuseo. Pakkohan siellä oli käydä kuvaamassa itseään vahajulkkiksia vasten. :)

Panda Ocean Parkissa

Näkymät Mt. Peakilta Hongkongin keskustaan

Kuumuus vei sen verran voimia, että seuraavaksi päiväksi suunnittelimme vain shoppailua. Lähdimme eri teille, koska meillä oli hieman erilaiset suunnitelmat. Itsellä suurin osa päivästä meni pääkatua pitkin ja erilaisia ostoskeskuksia kiertäen. Suurimmassa ostoskeskuksessa oli 700 liikettä, joten shoppailtavaa riittäisi moneksi päiväksi. Ja täällä on mahdollisuus käydä liikkeissä, joita ei ole Suomeen eksynytkään. Shoppailijan paratiisin mainetta lisää myös se, että kaupat ovat auki keskiyölle asti tai jopa niin kauan kuin asiakkaita riittää. Loppuillasta kiersin satama-aluetta ja Avenue of Stars:a, johon on ikuistettu aasialaisten tähtien kädenjälkiä.

Jackie Chanin tähti

Viimeisenä päivänä lähdin Tuomaksen kanssa junalla Lantau-saarelle katsomaan maailman isointa ulkoilmabudhaa ja Ngong Pingin kylää. Kohteemme sijaitsi keskellä maaseutua, ja se näytti jotenkin niin oudolta, kun oli katsellut edelliset päivät täyteen ahdettua pilvenpiirtäjäkeskustaa. Maaseudulla rakennuksia ei näkynyt oikein ollenkaan ja ihmismassatkin olivat jääneet keskustaan. Perille päästyämme Ngong Ping osoittautui matkamuistomyymäläkyläksi, mutta budha oli sentään hienon näköinen. Se sijaitsi pienen kukkulan päälle, jolle piti kiivetä 200 portaan kautta. Siinä kuumuudessa ne portaat tuntuivat välillä ylitse pääsemättömiltä. :) Lopulta huipulle päästyämme pääsimme ihailemaan maisemia lähiympäristöön ja budhan lähelle rakennettuja pienoispatsaita. Hyvä päätös Hongkongille.

Iso budha

Brisbane

Nyt alkoi viimeinen viikko Australiassa. Kliseisesti täytyy sanoa, että aika on mennyt todella nopeasti. Aivan kuin viime viikolla olisi saapunut maahan tai lopettanut harjoittelun. Kohta olen jo lentokoneessa Hongkongiin ja sitten olenkin jo melkein Suomessa. Jännää. :)

Olen kirjoittanut vähän laiskanpuoleisesti harjoittelusta. Aika lailla erilaista apteekkielämä oli Canberrassa kuin Suomessa. Aika meni pääosin kassaneitinä ja välillä pääsi kirjoittelemaan reseptejä tai neuvomaan flunssalääkkeen valinnassa. Englanninkieli kehittyi siinä mukavasti, ja toivottavasti uudet opitut sanat ja sanonnat eivät unohdu vähään aikaan. Harjoittelun aikana oppi myös arvostamaan miten apteekki toimii Suomessa ja myös kritisoimaan joitakin asioita. Harjoittelussa alkoi arvostaa varsinkin oman alan koulutusta, sillä Ausseissa tuli todistettua miten käy kun täysin kouluttamattomat assistentit pääsevät neuvomaan asiakkaita ja kun lääkkeitä voi ostaa ruokakaupasta. Toivottavasti Suomessa ei mennä tähän, vaikka Ruotsi aikookin kuulemma tänä vuonna vapauttaa joidenkin itsehoitotuotteiden myynnin apteekkien ulkopuolelle. Jännittää ruotsalaisten puolesta, että miten käy kun esimerkiksi sienilääkkeitä voi käydä ostamassa paikallisesta Siwasta.

Niin mitäs tulikaan tehtyä Brisbanessa. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa kaupunkiin. Brisbane on Australian kolmanneksi suurin kaupunki, mutta jo yhdessä päivässä ehtii tutustumaan keskustaan ja kaupungin nähtävyyksiin. Sitähän oli minulle jo töissä varoiteltu, niin olin osannut varautua varaamalla reissuja Brisbanen ympäristöön. Tiistaina kävin päiväretkellä Fraser Islandilla, joka on maailman suurin hiekkasaari. Maisemat olivat rantalomaesiteluokkaa. Siellä olisi kyllä ollut mukava viettää aikaa enemmänkin, jos suunnitelmissa olisi ollut pelkästään auringonotto ja uiminen. Silloin olisi ehkä ollut myös mahdollisuus tehdä jotakin muuta kuin ajaa pikaisesti saarea ympäri ja pysähtyä erään kristallijärven rannalle lounaalle. Jälkikäteen ajatellen Moreton saari olisi ollut parempi vaihtoehto, koska lyhyempi välimatka olisi mahdollistanut enemmän aktiviteetteja kuten hiekkasurffausta ja snorklausta laivojen hylyillä.

Brisbane

Fraser Island.

Keskiviikkona lähdin käymään Steve Irwinin, joka oli kuuluisa krokotiilimetsästäjä, eläintarhassa Australian Zoossa. Eläintarha ei ollut aivan yhtä iso kuin Taronga Zoo Sydneyssä, mutta eläimet olivat hyvin esillä. Varsinkin kaksi isoa kengurupuutarhaa olivat hienoja, kun niissä sai vapaasti kulkea kenguruiden keskellä. Ja siellä pääsin myös viimein koskettamaan koalaa. :) Eläintarhassa oli myös mahdollisuus päästä syöttämään esimerkiksi elefantteja, mutta jonot siihen olivat liian pitkät.

Australian Zoo.

Neljäntenä päivänä piti mennä käymään jossakin Gold Coastin teemapuistoista, mutta hostelli sähläsi varaamisten kanssa ja reissu siirtyi perjantaille. Sen vuoksi en onnistunut varaamaan muita reissuja, kuten edellä mainittua Moretonin saaren reissua, ja torstaista tuli vapaa päivä. Toisaalta ihan hyvä, että ohjelmassa oli yksi täysin suunnittelematon päivä. Oli kunnolla aikaa ostaa tuliaisia, pestä pyykkiä ja pakata laukkuja lauantaita varten.

Viimeisenä päivänä Australiassa lähdin Gold Coastille. Siellä siis sijaitsee paljon teemapuistoja kuten merieläinpuisto Sea World, huvipuisto Dreamworld ja elokuva-aiheinen huvipuisto Movie World. Itse päädyin pitkän harkinnan jälkeen Movie Worldiin, koska siellä tuntui olevan hyvä yhdistelmä stuntesityksiä ja vuoristoratoja. Ja kaikenlisäksi Movie Worldissa oli mahdollisuus mennä 4D-elokuviin. Ja kyllä kirjoitin oikein, siis 4-ulotteiseen Shrek-elokuvaan. 4D-elokuvissa katseluelämys on interaktiivisempi, kun istuimet liikkuvat ja tärisevät elokuvan tapahtumien mukaan. Lisäksi kun esimerkiksi aasi aivastaa, niin katsojien päälle suihkutetaan vettä. Paras hetki oli, kun Shrek ja aasi hautausmaalla ollessaan törmäsivät hämähäkkeihin. Kolmiulotteisen katselun vuoksi tuntui siltä kuin hämähäkit olisivat laskeutuneet omien jalkojen päälle ja samalla hetkellä istuimen alta tuli jotain ”sormia” koskettamaan omia jalkoja. Voi että, kun tuli pelästyttyä kunnolla jo sitä animaatiota ja kun siihen lisäsi yllätyksenä tuon kosketuksen. :D Olisipa Suomessa mahdollisuus tällaiseen. :)

Movie Worldin loppuparaatin Marilyn Monroe.

Cairns

Vietin yhden yön lentokentällä odottaen aamulla 5.05 lähtevää Cairnsin lentoa. Hyvinhän se aika kului, kun oli läppäri ja langaton netti käytössä. Yhdeksältä olin jo hostellilla (JJ’s Backpacker’s) saatuani hostellilta ilmaisen kuljetuksen perille. Itsellä oli epätoivoiset odotukset hostellilta, sillä olin buukannut perushintaisen hostellin, joka kuitenkin tarjoaa ilmaisen aamiaisen ja illallisen, mikä on harvinaista Australiassa. Sillä hinnalla pelkäsin joutuvani 12 hengen siivottomaan huoneeseen ja odottamaan check-in:ä puoleen päivään asti. Mutta toisin kävi; henkilökunta osoittautui todella ystävälliseksi ja päästivät huoneeseen nukkumaan heti perille saapumisen jälkeen. Ja huone oli 3 hengen huone, jossa vietin lopulta kolme yötä täysin yksikseni. :)

Päikkäreiden jälkeen lähdin tutustumaan kaupunkiin. Tuntuu siltä kuin paikka olisi vain täynnä hotelleja, hostelleja, retkitoimistoja, matkamuistomyymälöitä ja surffaus(vaate)liikkeitä. Huomaa, että Cairns on aika lailla turisteja varten suunniteltu.

Yksi henkilökunnasta kehui Tablelands-retkeä Cairnsin eteläpuolelle ja impulsiivisesti varasin matkan seuraavaksi päiväksi. Matka osoittautui todella mahtavaksi. :) Opas oli rento, hauska hippi, joka heti matkan alussa sanoi, että kelloa ei tarvitse tänään katsoa. Kun olemme valmiita, niin vasta silloin siirrytään seuraavan paikkaan. Mikä tarkoittaa, että paluu Cairnsiin tapahtuu 17.00-22.00 välillä. Oma paluumme sijoittui lopulta puoli kahdeksaan. Hyvin siinä ehti silti käydä uimassa kahdessa eri vesiputousalueella, tutustua suklaatehtaaseen, käydä sademetsässä, ihailla kraaterijärveä sekä bongailla villejä vesinokkaeläimiä (Väpä Vili Vilperistä!) ja kilpikonnia. Illalla hostellille ilmaiselle iltapalalle, joka oli tällä kertaa henkilökunnan tekemää. Makkaraa ja viittä erilaista salaattia. Maha tuli ehkä liiankin täyteen sinä iltana.

Babinda Boulders

Perjantaiaamuna lähdin Cainrs Dive Centerin järjestämälle reissulle suuren valliriutan uloimmille osille. Päivä oli täydellinen. Matkan varrella reitillemme osui aivan sattumalta valasryhmä ja valliriutassa riitti ihmeteltävää. Itse tyydyin snorklaamaan, mutta suurin osa oli menossa sukeltamaan. Vaikka snorklaaminen ei ehkä kuulosta niin hienolta, niin senkin avulla pystyi näkemään paljon koralliriuttaa. Koralliriutat olivat niin lähellä merenpintaa, että niiden ylitse uidessa piti melkein varoa, ettei osu koralleihin. Onneksi turvana olivat märkäpuku ja räpylät. Valitettavasti märkäpuku ei ulottunut reisiä pidemmälle ja aurinkorasva osoittautui ei-vedenkestäväksi. Lopputuloksena oli erittäin palanut iho illalla. Ensi vuonna pitää muistaa rasvata kunnolla ja yrittää sukeltamista. Sukellusryhmämme oli kuulemma nähnyt muutaman hain merenpohjassa, ja se kuulostaa sellaiselta, mikä on aivan pakko kokea. Ja niin, hengissä ollaan vaikka näköjään tulikin uitua samassa paikassa haiden kanssa. :)

Lauantaina lähdin Cape Tribulation retkelle. Cape Tribulation on ainoa paikka, jossa suuri valliriutta kohtaa sademetsän. Päivä olikin tasapainoitettu puoliksi rantamaisemien ja sademetsän välillä. Lisäksi pääsimme Daintree joella krokotiilibongausristeilylle ja käymään Daintreen villieläinten suojelupuistossa. Tulipahan otettua taas niitä pakollisia minä ja kenguru –kuvia. Illalla hostellille palatessa sain huomata, että yhteiset hetket eläinten kanssa eivät jääneet pelkästään reissulle, sillä huoneen lattialla minua odotti vihreä sammakko! Nefa:n kurssin jälkeen (neurotoksikologian kurssi, jossa tuotiin usein esille kuinka myrkyllisiä Australian sammakot ovat) ei tehnyt mieli mennä lähellekään sammakkoa. Tieto lisää tuskaa tai sitten olen vain avuton blondi, mutta oli pakko mennä pyytämään random vastaantulijalta sammakonpyydystämisapua. Onneksi pelastajani oli paikallinen ja osasi luultavasti erottaa myrkylliset sammakot ei-myrkyllisistä. Ainakin hän uskalsi ottaa sammakon käteensä. En ymmärrä miten sammakko oli päässyt huoneeseen tai oliko se viettänyt jo päiviä siellä. Kuitenkin tästä lähin oli pakko tehdä huonetarkastus ennen nukkumaanmenoa.

Niin loppukommenttina noista Australian myrkyllisistä sammakoista, että osa kuulemma sylkee myrkkyä. Legendaarinen on myös sammakko, jonka hiki on myrkyllistä. Jos sitä menee nuolemaan, niin lopputuloksena on todennäköisesti kuolema. Ja uskokaa tai älkää, niin muutama ihminen on tosiaan mennyt nuolemaan tätä sammakkoa. Älkää kysykö miksi. :D

Cape Tribulationin rannalla.

Darwinissa

Alice Springistä lähdettiin Tuomaksen kanssa Ghan-junalla kohti Darwinia. Matka kesti 25 tuntia, mutta onneksi välissä oli muutaman tunnin pysähdys Katherineen, joka on Pohjois-Terrorion kolmanneksi suurin kaupunki. Katherinessa päästiin ihastelemaan Katherine-jokea ja nauttimaan kunnon helteistä (+30 astetta). Seuraavat kaksi viikkoa pitäisi olla vastaavia lämpötiloja, ja toivottavasti sen päätteeksi en ole niin valkoinen kuin Canberrasta lähtiessä. :)

Kun viimein saavuimme Darwiniin, niin hostellin kanssa tuli ongelmia. Hostelli oli varannut Tuomaksen yöpymiset vasta kuukauden päähän, ja Tuomas joutui vaihtamaan hostellia. Minä puolestaan jouduin vaihtamaan keskellä yötä huonetta, kun hostelli oli sijoittanut 9 naista 8 hengen huoneeseen. Minä viimeisenä sisään tulleena jouduin muuttamaan yhdeksi yöksi 6 hengen sekahuoneeseen, mutta seuraavina öinä olin siinä huoneessa, josta olin maksanut. En kyllä ymmärrä miten henkilökunta oli onnistunut näin hyvin mokaamaan asiat. Onneksi johtajalle tekemän valituksen jälkeen sain rahat takaisin kahdesta ensimmäisestä yöstä.

Darwinissa aika meni pääosin retkillä. Olin varannut alun perin pelkästään päiväretket Kakadulle ja Litchfieldille, mutta Darwinissa sain kuulla, että kahden retken varauksella sain Darwinin kaupunkiretken kaupan päälle. :) Valitettavasti päiväretki ei ollut suunniteltu aivan minun ikäisille ihmisille eikä backpackerseille, mutta sillä pääsi tutustumaan helposti keskustan ulkopuoliseen Darwiniin. Eihän sillä muuten ole väliä minkä ikäisiä ihmisiä matkassa on, mutta backpackers reissut ovat vain paljon parempia kuin tavalliset bussiretket. Backpackersien minibussilla pääsee helpommin useimpiin kohteisiin sekä reissuun sisältyy paljon valokuvauspysähdyksiä ja kävelymatkoja. Tavallisilla bussiretkillä puolestaan kuljetaan bussilla ympäriinsä ja opas puhuu mikrofonin välityksellä. Vähän kuin penkkiurheilua, kun ei pääse läheltä tutustumaan kohteisiin. Sama juttu toistui Kakadussa, jossa olin jälleen porukan ainoa alle 60-vuotias. Mutta onneksi Kakadussa oli sentään Yellow River – risteily, jonka aikana nähtiin villejä krokotiilejä. Välihuomautuksena, että Pohjois-Terrorio on kuuluisa krokotiileistään ja puolet nähtävyyksistä on erilaisia krokotiilituristirysiä.

Krokotiili!

Kolmannen päivän Litchfield-reissu oli varaamistani retkistä paras, sillä opas ei jaksanut lähteä kävelyretkille. Retkeläiset saivat vapaat kädet kävelyreittiensä suhteen, kunhan vain palasivat tiettyyn kellonaikaan mennessä takaisin bussille. Oli siis mahdollisuus päästä kunnolla tutustumaan mielenkiintoisiin kohteisiin kuten termiittikylään ja kolmeen vesiputousalueeseen. Kahdessa vesiputousalueessa oli jopa mahdollisuus päästä uimaan! Maisemat olivat upeita (vesiputousten juurella pystyi näkemään sateenkaaren) ja oli ihanan vilvoittavaa käydä uimassa, kun täällä on niin lämmintä päivisin. Jännästi rannalla oli varoituskyltti, että varo krokotiileja! Niitä ei näkynyt (niitä kyllä valvotaan eli uimapaikat suljetaan, jos krokotiilejä on näkyvillä), mutta sen sijaan näin ensimmäisen kerran paljon niitä kuuluisia kämmenenkokoisia hämähäkkejä. Tuli vaistonvarainen tunne ravistella vaatteet muutamaan kertaan uinnin jälkeen ennen kuin ne uskalsi laittaa päälle. :)

Termiittikeot on aika suuria täällä. :)

Yksi Litchfield Parkin vesiputouksista, jonka juurella pääsi uimaan. :)

Viimeisenä Darwin päivänä aika kului pääosin keskustassa ja hostellilla. Kävin tutustumassa Darwinin ykkösnähtävyyteen eli kalojen ruokintaan. Nousuveden aikaan tietylle rannalle kertyy paljon kaloja, ja maksua vastaan niitä pääsee syöttämään. Oli aika jännä fiilis ruokkia puolen metrin kokoisia kaloja kädestä pitäen, ja toivoa että ne eivät vie sormia mennessään. Vasta puolessa välissä syöttämistä opas muisti varoittaa, että tietyillä kaloilla on terävät hampaat ja lopputuloksena voi saada pitkään vertavuotavan sormen. Sen jälkeen tulikin vain heiteltyä kaloille ruokaa. Illalla tuli maleksittua hostellilla ja keskiyöllä lentokentälle, sillä viideltä aamulla lähti lento kohti Cairnsiä.

3 Day Rock Tour

Harjoittelu päättyi perjantaina, ja heti 3 viikon lomalle. Alku lähti liikkeelle vähän tahmeasti, kun posti ei suostunutkaan kuljettamaan matkalaukkua viimeiseen matkustuskohteeseen Brisbaneen. Piti sitten äkkiä päivittää lentoihin ruumaan mentävät tavarat. Melbourne-Alice Springs lennon päivitys meni niin myöhäiseksi, että mulle sallittiin vain 15 kiloa ruumaan puolelle. Oli aika tuskainen pakkaaminen, kun isossa matkalaukussa oli 20 kiloa jo Australiaan tullessa. Luovuin osasta tavaroista ja ilmestyin lentokentälle pukeutuneena 3 housuihin ja 6 paitaan. Oli aika kuuma, kun saavuin 27 asteiseen Alice Springsiin. :D Eikä ne edes loppujen lopuksi punninneet mun käsimatkatavaroita, joten olisin voinut tunkea kaiken ylimääräisen sinne. :O

Alice Springsissä ei ole juuri mitään ihmeempää nähtävää, mutta sieltä pääsee hyvin käymään Ulurulla, Kata Tjutalla ja Kings Canyonilla. Olin buukannut 3 päivän backpackers retken, mikä tarkoitti kunnon campingmeininkiä makuupussissa ja swagissa nukkuen. Swag on aussien kehittämä venekankaasta ? tehty pussi, josta löytyy ohut patja. Kun makuupussin tunkee swagin sisään, niin tarkeni hyvin nukkua vaikka ulkolämpötila oli nollassa. Ja tietenkin leirinuotio piti lämpimänä myös. Eikä hämähäkit tai käärmeet uskaltaneet tunkea samaan makuupussiin tuon nuotion vuoksi. J Camping meininkiä täydensivät puskavessa, nuotioruoka ja tähtitaivas. Tähtitaivaalta pystyi erottamaan yöllä Milky Wayn. Näkyykö se Suomessa ollenkaan?

Päivisin käytiin tutustumassa noihin kolmeen edellä mainittuun kohteeseen. Jokainen paikka tarkoitti aina vähintään 5 kilometrin kävelylenkkiä ja usein ylämäkeen. Oli usein kyllä reisilihakset ja keuhkot koetuksella, mutta loppuun asti päästiin aina. Mutta onneksi tasapainoittavasti välillä pääsi levähtämään monen tunnin ajomatkoilla. Täällä välimatkat kun välimatkat on edelleen aika pitkiä. Tämä Uluru yms. ovat Alice Springsin nähtävyyksiä, vaikka sijaitsevatkin melkein 500 kilometrin päästä Alice Springsistä.

Kata Tjuta. Valley of Windsin jälkeen hiukset olivat kunnolla tupeerattu. :) (muut kuvat tulevat taas jäljessä, kun netti toimii paremmin)

Huomenna lähden legen…wait for it…daarisella Ghan-junalla Darwiniin. Darwinissa on luvassa pari retkeä, joten päivittelen blogia ja Facebookia seuraavaksi näiden reissujen jälkeen.

Sydney viikonloppu vol. 2

Tulipahan reissattua takaisin Sydneyyn. Perjantaina ja sunnuntaina kiertelin enimmäkseen uudelleen Sydneytä läpi ja shoppailin. Ensimmäisellä reissulla tuli katsastettua melkein kaikki nähtävyydet, niin nyt oli kerrankin mahdollisuus rennompaan viikonloppuun. Aivan turhaan ei tullut kuitenkaan lähdettyä Sydneyhyn, sillä lauantaina osallistuin retkelle Blue Mountaisille, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Retkibussin ensimmäinen pysähdys oli Euroka-aukeamalla, jonne mentiin bongaamaan villejä kenguruita. Ryhmämme löysi yhden, jolla oli poikanen mahassa. :) Muistaakseni kengurut taitavat olla raskaana melkein koko ajan, joten ei ole harvinaista nähdä äitiä ja poikasta samalla kertaa. Mutta on se silti aina niin suloisen näköistä. :) Eurokan jälkeen tehtiin aamukahvi- ja maalaismarkkinapysähdys Glenbrookissa, joka on yksi vuoristokylistä Blue Mountaisilla.

Matkan ensimmäinen varsinainen pääkohde oli Jamison Valleyssa sijaitseva Wentworth Falls. Jamison Valleyssä meidän piti kävellä melkein alas laaksoon asti ja kiertää 4 kilometrin National Pass kävelyreitti vuoren rinnettä pitkin. Maisemat olivat upeat. Ainoa miinus oli se, että pitihän sieltä laaksosta jossain välissä päästä poiskin, mikä tarkoitti puolen tunnin rappusten kävelyä ylöspäin. "Ihanan" treenin jälkeen pohkeet olivat kipeät seuraavan viikon ajan. :D

Wentworth Falls

Rappuset alaspäin National Pathia.


National Path


National Path

Rappuset eivät loppuneet siihen, vaan toisessa päässä Jamison Valleytä kävelimme Giant Staircasea pitkin laaksoon, josta oli näkymät kuuluisaan "kolmen sisaruksen" kivimuodostelmaan. Aborginaaleilla on kaksi erilaista tarinaa kivimuodostelman synnystä. Ensimmäisen dreamtimen mukaan alueella asui aikoinaan noita ja hänen kolme tytärtään. Aina kun noita lähti käymään kylällä asioilla, hän käski tyttäriä pysymään luolassa piilossa. Eräänä päivänä tyttäret eivät totelleet häntä, vaan lähtivät tutkimaan luolan ympäristöä. Huonoksi onnekseen he törmäsivät vesihenkeen, joka vihastui rauhansa häiritsemisestä. Noita saapui takaisin luolalleen ennen kuin vesihenki ehti tehdä hyökkäyksensä. Suojellakseen tyttäriään noita muutti heidät kivikasoiksi. Tällöin vesihengen viha kohdistui itse noitaan. Noita taikoi itsensä joksikin pieneksi elukaksi ja piiloutui kivien sekaan. Kun vaara oli ohi, noita ei valitettavasti löytänyt enää taikasauvaansa ja niin tyttäret jäivät ikuisiksi ajoiksi kiviksi. Toisen dreamtimen (joka taitaa olla valitettavasti turismin kehittämää) mukaan sisarukset rakastuivat naapuriklaanin miehiin, mutta avioliitto ei ollut sallittu klaanien välillä. Rakkaus johti lopulta klaanien väliseen taisteluun ja eräs kylän vanhimmista muutti sisarukset kiviksi suojellakseen heitä. Kylän vanhin kuoli taistelussa, eikä kukaan muu osannut palauttaa sisaruksia ennalleen.

Three sisters Echo pointista katsottuna.


Three Sisters alhaalta laaksosta katsottuna.

Tuolta ei tarvinnut onneksi kävellä takaisin ylös, vaan tarjolla oli maailman jyrkin raitiovaunu. Olo oli ihan kuin huvipuiston vuoristoradassa. :) Viimeisenä kohteena oli Kings Tableland, josta avautuivat upeat näkymät. Opas kehui kuinka paikka on erittäin salainen, ja että vain hänen yhtiönsä tekee pysähdyksiä sinne. Kun saavuimme paikalle, niin siellä oli kuitenkin jo toinen ryhmä ennen meitä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan turistiryhmä, vaan 60 minuutin kuvausryhmä tekemässä reportaasia vuoristossa kadonneesta irlantilaispojasta. En tiedä saavuttiko tämä uutinen Suomen uutiskynnystä, mutta täällä katoaminen oli todella suuri juttu. 19-vuotias backpacker oli eksyksissä vuorilla 12 päivää, mutta lyötyi viimein elossa. Kaikki olettivat hänen kuolleen, koska yleensä eksyneet retkeilijät kuolevat yhdessä yössä. Nyt onkin kehitetty kauheata spekulaatiota, jos kyseessä olisikin huijaus.

King's Tableland. Minä ja kolumbialainen Martha.

Piti vielä mainita, että tuli koettua myös toinen eräänlainen seikkailu Sydney viikonlopun aikana. Kun kyseessä oli vain kaksi yötä, niin päätin yrittää löytää hostellin, joka tarjoaisi aamupalaa ja mahdollisimman halvalla. Löysin viimein mukamas hyvän hostellin "Chilli Bluen", joka oli saanut aika hyviä arvostelua. Seikkailua oli selvitä pari yötä hostellissa, sillä:

- Vessassa ei ollut valoa eikä LUKKOA. Ja kyllä, minut yllätettiin housut nilkoista.

- Sama tilanne suihkussa. Ei tullut pestyä hiuksia sinä viikonloppuna.

- Luultavasti kukaan ei olisi osannut arvostaa lukkoja, koska kukaan ei vaivautunut laittamaan oman huoneen ovea lukkoon lähtiessään. Mikä järki on omistaa hieno elektroninen avainkortti, kun ovet ovat avoimet. Onneksi backpackersit eivät ole innokkaita varastamaan mitään, niin omat tavarat pystyi jättämään huoletta sängylle. *koputtaa puuta*, vielä on monta hostelliyötä edessä.

- Vessan lavuaarin hana oli sen verran hellässä, että toisella kädellä piti pitää hanaa pystyssä ja toisella kääntää vesi valumaan. Vesi oli pelkästään kylmää, niin en voinut pestä pois ripsiväriä, joka vaatisi 38 asteista vettä. (ainakin Tuija tietää mistä puhun)

- Saksalaiset juhlivat koko yön barbequealueella, joka sijaitsi oman huoneen vieressä. Ei myöskään unta sinä viikonloppuna.

- Ja mikä parasta, kun kyseessä on mixed-room, niin aina on mahdollista että neljän aikaan yöllä Norjan euroviisuesiintyjä -kopio yrittää tulla viereen nukkumaan. :D Wrong bed, mate.

Kasvitieteellisen puutarhan lepakoita.


Sydneyn operatalo.

Melbourne 3.-5.7.2009

Viikonloppu Melbourneen alkoi jo torstain puolella, kun iltabussi Canberrasta Melbourneen lähti illalla 20.30. Mielenkiintoista oli yrittää nukkua bussissa. Kaikki ihme asennot tuli kokeiltua ja viimein parhaaksi tuli havaittua pää rintaa vasten nukkuminen. Jos yritti nukkua pää pystysuorassa, niin kuskin mutkat suoriksi – ajotyyli aiheutti pään heilahtamisen ikkunalasia vasten.

Bussi saapui perille kuudelta aamulla. Melbournessa oli kylmä! Ja silti oli pakko mennä ensitöiksi Mäkkärille 0,5 dollarin pehmikselle. :D Oon kyllä jäänyt pahasti tuohon jäätelöön koukkuun. Mutta ajatelkaa, vain 0,3 euroa! Eihän sillä rahalla saa yhtään mitään Suomessa? Ja välihuomautuksena, että Uudessa-Seelannissa tuo sama jäätelö oli 0,23 euroa. Mäkkärin jälkeen kävin jättämässä hostellille osan kamppeista. Check-in oli vasta puolipäivällä, niin ylimääräisestä kuormasta luopuminen toteutui jättämällä pokkana osan tavaroista muka ruokakassina keittiön hyllylle. Hostellin jälkeen tein tutustumiskierroksen paikalliseen ostoskeskukseen, Queen Victoria Marketiin ja China Towniin, minkä jälkeen menin Melbourne -museoon ihmettelemään dissektioita ja Päivä Pompeijissa – näyttelyä. Tuo näyttely taisi olla aika kuuluisa tai sitten melbournelaiset ovat vain kiinnostuneempia museoista kuin suomalaiset, mutta tuohon paikkaan joutui jonottamaan lippua tunnin ajan. :D Mutta oli se kyllä sen jonotuksen arvoinen. Museon jälkeen ehdin myös käymään vanhassa vankilassa, joka oli toiminnassa vielä 15 vuotta sitten. Meidän turistiryhmä ”vangittiin” ja pääsimme hetkeksi viettämään aikaa pilkkopimeässä vankikopissa. Vankilamuseopuolella sai tutustua hirtettyjen tarinoihin, kuolinmaskeihin ja hirttotekniikoihin. Ihan älyttömän mielenkiintoinen paikka. Harmi vaan, että se suljettiin aikaisin, enkä ehtinyt nähdä paikkaa aivan kokonaan. Loppuilta meni uudestaan kaupoissa, koska oli perjantai eli shoppailupäivä kello yhdeksään asti. Mukaan tarttui rannekello, ja nyt ihmettelen miten olen selvinnyt koko elämäni ilman sellaista. :O



Maailman suurin elain Melbourne museossa.


Vanha vankiselli.

Lauantaina osallistuin Great Ocean Tourille. Great Ocean Road on 1. maailmansodan jälkeen sotilaiden rakentama rannikkotie, joka yhdisti rannikkokaupungit ensimmäisen kerran maitse toisiinsa. Matkaoppaana oli hauska John, jonka ansiosta matka tuntui kuin kaveriporukassa tehdyltä road tripiltä.  Matkan varrella on upeita maisemia, isot aallokot surffaukseen, koaloja ja luonnonpuistoja. Ajelun kohokohtana on 12 apostolia eli meressä olevia kalkkikivimuodostelmia, joista jäljellä taitaa olla enää 7. Apostolien lisäksi ihasteltiin Loch Ard Gorgea ja London Bridgea. London Bridge -silta oli aikoinaan yhtenäinen, mutta vuonna 1990 keskiosa romahti. Onneksi kukaan ei kuollut, mutta kaksi ihmistä jäi loukkuun sillan toiseen päähän. Mikä ovelinta, näillä kahdella henkilöllä oli salasuhde ja se paljastui uutisissa ympäri maailman. Vähänkö paras busted! hetki. :D


12 apostolia. Rannalla tuuli aika kovaa.


London Bridge

Olin perjantaina vähän laiskanpuoleinen kiertämään kaupunkia – paitsi kauppojen osalta. Välihuomautuksena, että Melbournea kutsutaan shoppailuparatiisiksi. Ja sitä se kyllä on. :D Laiskuus kostautui sunnuntaina, kun piti sitten kiertää kaikki loput kartalta löytyvät kohteet: Japanilainen puutarha, Parlamenttitalo, Treasury Gardens, Fitzroy Gardens, kapteeni Cookin talo, Olympic Park, Yarra-joki, kasvitieteelliset puutarhat, sotamuistomerkki, the Arts Centre, Arts centren sunnuntaimarkkinat, Immigration museum ja Golden Mile. Ja oli aivan pakko lähteä seikkailemaan Etelä-Melbourneen, jossa sijaitsee Albert Park. Kuulemma sen rannalla Räikkönen ajaa ympyrää. Illalla, kun paikat sulkeutuivat, sitä vain huokaisi helpotuksesta, kun pääsi hostellille syömään ja lepäämään ennen kuin yöbussi lähti takaisin Canberraa kohti. Tällä kertaa lämmitys ei toiminut ollenkaan, ja hengitys vain hyörysi bussissa. Mutta onneksi illalla Canberrassa pääsi lämmittelemään saunaan. Ja vihtana oli eukalyptuspuun lehtiä! :)



Albert Park.



Melbournen oma Eiffel-torni

Christchurch

Uuden-Seelannin reissun viimeinen kohde oli Christchurch. Christchurchin rakensivat 1800-luvulla englantilaiset siirtolaiset, joten kaupunki muistuttaa vielä nykyäänkin aika lailla eurooppalaista kaupunkia. Kaupungin tekevät eurooppalaiseksi kaupungissa sijaitsevat monet anglikaaniset kirkot sekä kaupunkia kiertävä Avon-joki, jonka ylittävät monet koristeelliset sillat. Lisäksi katukuvaan kuuluu perusenglantilaisia punaisia puhelinkoppeja.

Cathedral Square.

Puhelinkoppi.

Koska minulla oli aika rajattu aika Christchurchissa, niin olin suunnitellut kiertäväni kaikki turistikohteet, kuten Christchurch museon, kasvitieteellisen puutarhan, Arts Centren, Arts Galleryn, Cathedral Squaren ja Avon-joen seudun, ensimmäisen päivän aikana. Kohteita oli todella paljon, mutta onnistuin tavoitteessani jotenkuten. Olin silloin hirveässä kuumeessa, että vaelsin vaan kaikki kohteet läpi, eikä minulla ole oikein hyvää muistikuvaa kohteista. :( Sain kuumeen oltuani vasta 6 päivää maassa, joten paikallisten määräysten mukaan minun täytyi soittaa sikainfluenssalinjalle. Pitkään tuli juteltua puhelimessa, mutta ei se puhelinneuvoja osannut kertoa kuin, että se on varmaankin tavallista flunssaa ja minun pitäisi levätä riittävästi.

Avon-joki.


Kasvitieteellisen puutarhan maisemia.

Koska lepoa suositeltiin, niin toisena päivänä lähdin bussilla Hanmer Springsiin. Hanmer Springsissä maaperä on aktiivinen kuten Roturuassa, ja siellä on mahdollista mennä uimaan kuumille lähteille. Kylpylässä on toistakymmentä ulkoallasta, joiden lämpötilat vaihtelevat 35-41 asteen välillä. Flunssa tuntui menevän ohi, kun sai vaan lekotella kolmen tunnin ajan kuumissa lähteissä. Oli aika jännä olla noin kuumissa altaissa, kun ulkolämpötila oli 2 astetta. Tosin tunne ei ollut aivan yhtä mieluisa, kun tuli aika siirtyä puku- ja suihkutiloihin, jotka olivat myös ulkona! Sen jälkeen olikin taas kylmä ja kuumetta.

Matkalla Hanmer Springsiin oli mahdollisuus ihastella Uuden-Seelannin Alppeja.

Hanmer Springs.

Viimeisenä päivänä suuntasin aamulla kansainväliseen antarktikakeskukseen, joka sijaitsi lähellä lentokenttää. Siellä esiteltiin tutkimustoimintaa, mutta paikan pääkohteena oli -18 asteen huone. Oli aika hauskaa mennä kylmähuoneeseen katsomaan teinejä, jotka pukeutuivat kaksiin toppatakkeihin ja hytisivät kylmästä. Kai suomalaiset ovat niin tottuneita kylmään, että edes kesätakki päällä ja kipeänä tuo ei tuntunut miltään. Toinen pääkokemus keskuksessa oli päästä ruotsalaisen Hägglund-ajoneuvon kyytiin. Keskuksen takapihalle oli tehty kumparerata, jota pitkin ajoimme. Ajomatka tuntui samalta kuin olisi ollut vuoristoradan kyydissä, joten riemua kyllä riitti.

Hägglund.

Antarktikakeskuksesta siirryin lentokentälle, josta lähti lento kohti Sydneytä. Vähän jänskätti, jos joudun karanteeniin kuumeen takia, mutta eivät ne siitä välittäneet tullissa. Alunperin tarkoituksenani oli jäädä pariksi päiväksi Sydneyyn ja käydä Blue mountaisilla retkeilemässä. Kipeän olotilan vuoksi matkustin suoraan takaisin Canberraan. Valitettavasti ainoa bussi kulki vasta 4 tunnin lentokenttäodottelun jälkeen, ja se saapui Canberraan puoliltaöin. Minulla olisi ollut vain 9 minuuttia aikaa vaihtaa viimeiseen yöbussiin, eikä minulla ollut hajuakaan mistä ko. bussi lähtisi. Vähän sitä panikoin eräälle naiselle, niin hän kertoi asuvansa aviomiehensä kanssa samalla suunnalla kuin minä ja voivansa tarjota autokyydin. Sain kuljetuksen aivan kotiovelle saakka, eivätkä he edes halunneet mitään vaivanpalkaksi. Lopulta minulle tuli vielä sellainen tunne, että he eivät asuneet edes aivan minun lähiöni suunnalla, joten he olivat kyllä todella auttavaisia ihmisiä. Mutta sellaisia australialaiset yleensä ovat. :)

Wellington

Wellingtoniin saavuin illalla kahdeksan jälkeen vietettyäni ensin 8 tuntia bussissa. Onneksi ruokakauppa oli aivan hostellin vieressä, eikä tarvinnut kärsiä nälkää pitkään illalla. Kotiutumisen jälkeen menin taas aikaisin nukkumaan, jotta seuraavana päivänä ehtisi nähdä mahdollisimman paljon.

Ensimmäisen päivän kohteena oli Wellingtonin kuuluisa Te Papa-museo. Museossa on nähtävää 6 eri kerroksessa, joten siellähän menikin sitten koko päivä. Yllättäen museossa oli esillä vain vähän maorikulttuuria, joten onneksi ehdein käydä Aucklandin museossa sen asian tiimoilta. Te Papa-museossa oli sen sijaan esillä aika paljon luontoon liittyviä aiheita kuten elämiä ja tulivuoritoimintaa.

Maailman suurin Mesonychoteuthis hamiltoni.

Maoritaidetta.

Toisena päivänä tavoitteenani oli viettää nykyajan Uudelle-Seelannille tyypillinen Taru Sormusten Herrasta-päivä. Trilogian ensimmäistä leffaa aloitettiin kuvata Wellingtonissa, joten täällä (kuten kyllä jokaisessa muussakin elokuvan 150 eri kuvauskohteessa ympäri maata) on tarjolla ylikalliita ja fani-tyyppisiä retkiä. Minua ei oikein innostanut maksaa paria sataa dollaria siitä, että voin pukeutua Frodoksi ja ottaa itsestäni kuvan jotakin puuta vasten, joka todennäköisesti vilahti leffassa. Sen sijaan tein omatoimisen reissun kaupungin laitamille, jossa sijaitsi Weta Caves. Weta Caves on yritys, joka on tehnyt digitaalisia tehosteita ja hirviömaskeja muun muassa TSH:aan, Xenaan ja Herculekseen. Yleisölle avoin osasto paljastui pelkäksi kaupaksi, mutta siellä oli sentään mahdollisuus katsoa behind the scenes - dokumentti. Weta Cavesin jälkeen lähdin kiipeämään Mount Victoria, josta oli näkymät kaupunkiin. Siellä myös kuvattiin TSH:ää, joten ehkä jokin ottamistani kuvista oli oikeasta elokuvakohtauksesta. :)

Mount Victoria.

Näkymät Mount Victorialta Wellingtoniin.

Kolmantena ja viimeisenä päivänä Wellingtonissa satoi kaatamalla. Oli siis hyvä hetki käydä tutustumassa parlamenttitaloon ja sen ympäristöön. Jännästi aina kun olin sisätiloissa, niin aurinko alkoi paistaa, mutta kun menin ulos, niin alkoi sataa. Ehkä tämä on sitä tyypillistä Uuden-Seelannin säätä eli yhden päivän aikana voi kuulemma kokea neljä vuodenaikaa, koska

sää muuttuu niin nopeasti ja odottomattomasti. Ennen kuin piti suunnistaa lentokentälle ja kohti Christchurchia, niin käväisin tutustumassa kasvitieteelliseen puutarhaan cable carilla.

Beehiveksi eli mehiläiskeoksi kutsuttu parlamenttitalo.


Cable Car.

Waitomo-Roturua

Olin varannut etukäteen jo Australian puolella retken Aucklandista Roturuaan Waitomon kautta. Vähän yli seitsemän bussi alkoi kerätä itsensä täyteen ihmisiä Aucklandin hotelleja ja hostelleja. Bussikuski oli huolissaan miten ymmärrän hänen matkaselostustaan, kun olen "multilangual". Ei hänelle mennyt oikein perille, että jos olen pärjännyt töissä jo kuukauden ajan eritasoisten englantia puhuvien asiakkaiden kanssa, niin hänen perusenglantinsa ei aiheuta mitään ongelmia. :) Tosin aikaisen lähdön takia matka meni aika lailla unihorroksessa, enkä keskittynyt hänen selostuksiinsa kuin puolella korvalla. En onneksi menettänyt mitään maisemista silmieni ollessa kiinni, sillä koko matkan satoi, eikä bussin ikkunoista nähnyt sen vuoksi ulos.

Noin 3 tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Waitomoon, jossa on kuuluisat tippukiviluolat. Alueella on muistaakseni 300 erilaista tippukiviluolaa, ja me kävimme tutustumassa suurimpaan ja kuuluisimaan luolaan: katedraaliin. Nimi tulee siitä, etta eräässä kohtaa luola on niin korkea, etta se muistuttaa katedraalin sisätiloja. Siellä pidetäänkin usein häitä, konsertteja ja messuja. Luolakierros päättyi veneajeluun, jonka aikana ihasteltiin luolien katossa roikkuvia kiiltomatoja. Luola oli täysin pimeä, joten matojen hohde näkyi selvästi. Näkymä muistutti tähtitaivasvaloja (vanhemmat ainakin tietävät mistä puhun :) ). Valitettavasti reissulla ei saanut ottaa kuvia, mutta ostin pari postikorttia muistoksi paikasta.

Waitomosta matka jatkui Roturuaan. Bussikuski kertoi jonkin verran matkan varrella nähtävyyksistä, mutta sateen vuoksi emme pysähtyneet missään. Kun bussi saapui määränpäähän Roturuaan, niin tajusin, että reissu oli aika ylihintainen "huijaus". Retkikuvauksen perusteella reissun kohokohtia piti olla maorien taistelutanner, maorikuningattaren koti ja jokin luonnonmuodostelma , mistä sai sellaisen käsityksen, että matkan varrella pysähdytään muutamaan historialliseen paikkaan. Todellisuudessa pysähdyimme vain kahdella huoltoasemalla syömässä. Murrrr...

Onneksi Roturuassa ilta kääntyi takaisin plussan puolelle, kun ehdein varaamaan iltaretken "Te Pó". Iltaan kuului tunnin mittainen tanssi- ja taisteluesitys, jonka jälkeen meille tarjoiltiin perinteistä maoriruokaa. Lämpimät ruuat oli valmistettu hängi-tyylillä eli maahan oli kaivettu kuoppa, ja sinne laitetut kuumat kivet kypsensivät ruuan. Ja mikä parasta; ruoka oli tarjolla seisovassa pöydässä, joten backpackersit saivat viimein vatsansa kunnolla täyteen. :D Pisteenä Iin päälle ilta päättyi kaakaolla Pohutu -geysirin purkautumista katsellessa. :)

Te Po - sisäänkäynti.

Maorien tanssiesitys.


Illallinen oli todella maukas.

Geysir.

Aamulla minulla oli vielä muutama tunti aikaa tutustua Roturuaan, joka on kuuluisa geotermaalisesta aktiivisuudestaan. Joka puolella on kuumia lähteitä ja muutamassa paikassa geysirejäkin. Lähteet tuottavat ilmaan paljon valkoista vesihöyryä, joten kaupunki näyttää olevan sumun peitossa joillakin alueilla. Toinen ominainen piirre lähteille on rikin haju. Kemistit ja farmasistit tietävät labraharkoistaan liiankin hyvin miltä rikki haisee, mutta teille muille tiedoksi, että rikin haju muistuttaa mädäntynyttä kananmunaa. Koko Roturua haisee siis mädäntyneelle kananmunalle. Bussikuski mainostikin ystävällisesti, että Roturuassa voi piereskellä aivan vapaasti, koska kukaan ei kuitenkaan pysty erottamaan sitä Roturuan ominaishajun alta. :D Että tervetuloa vaan tänne! :D

Kuuma lähde. Muta kuplii mukavasti.

Auckland

Lento saapui Auklandiin iltapäivällä, ja alkuun meni taas hetki ennen kuin sisäisti missä on kuljetus kaupunkiin ja missa YHA sijaitsee. Loppujen lopuksi hostelli löytyi aika helposti, ja se sijaitsi mukavasti kaupungin keskustassa. Joten illalla hieman kiertämään kaupunkia ja etsimään ruokakauppaa. Normaalit ruokakaupat oli kylla piilotettu johonkin bussimatkan päähän, joten eksyin aasialaiseen ruokakauppaan ja aasialaisista teksteistä ymmärsin vain instant noodles-tekstin. Joten voitte arvata mitä sisältyi illalliseen :D

Näkymät Sky Towerista Aucklandiin.

Jaoin huoneen 3 muun naisen kanssa, ja yksi heistä (50-vuotias englantilainen opettaja) kertoi lähtevänsa seuraavana päivänä lautalla läheiselle Rangitoto-saarelle. Minähan kopioin idean itselleni ja lähdin myos seuraavana aamuna Rangitotoon. Saari syntyi 600 vuotta sitten tulivuoren purkauksen seurauksena, ja saarella on vieläkin nähtävissä paljon laavakivia, -luolia ja kraateri. Saari on siten Aucklandin alueen viimeisin ja suurin vulkaaninen saari.

Matka saaren vuoren rinteelle oli todella hieno, mutta aika raskas kavella, silla polku oli täynnä niita laavakiviä. Onneksi polut oli merkitty hyvin, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Matkalla opin kaksi asiaa. 1) Jos ohjetekstissa käsketään ottamaan mukaan soihtu, niin sellainen kannattaa ottaa. :D Luolissa ei nimittäin ole mitaan valaistusta, joten blondi minä seikkailin sitten kameran salaman avulla luolastoissa. Toinen fiksu idea on ladata kännykän akku ennen kuin lähtee randomilla seikkailemaan ei-asutulle-saarelle. Saarelta lähtee vain 2 lauttaa takaisin ihmisten ilmoille, joten kännykän kelloa tarvitsee, jotta tietää milloin palata takaisin laiturille. Koska mulla ei ollut tietoa kellon ajasta, niin jouduin pikajuoksemaan vuorelta alas. Vauhti olikin sen verran nopea, että laiturilla olin lopulta tuntia liian aikaisin. Noh, pääsihän sitä sitten levähtämään, kun oli kuluttanut liikaa energiaa.

Rangitoton saarella pystyi liikkumaan polkuja pitkin, jotka olivat täynnä laavakiviä.

Näkymä luolan sisältä uloskäyntiin päin. Tämä luola taisi olla 20 metriä pitkä.

Rangitoton jälkeen ehdein vielä poiketa Sky Toweriin, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein torni. Sieltä oli hienot näköalat alas kaupunkiin. Kiireisen aikataulun vuoksi en ehtinyt kokeilemaan SkyWalkia, mutta ehkä sen pääsee kokeilemaan jossain muussa kaupungissa. Sky Towerin jälkeen matka jatkui Auckland Museoon, jossa oli mahdollisuus nähdä maorikulttuuria. Museosta sai hienon kuvan siitä kuinka taitavia maorit ovat tekemään puukaiverruksia. Valitettavasti Ausseihin ei saa tuoda puutavaraa, joten matkamuistojen ostaminen on aika rajoitettua.

Maorien ruuansäilytyspaikka.

Illalla menin aikaisin nukkumaan, koska bussireissu Waitomon kautta Roturuaan starttaa aikaisin aamulla.